Opiskelijayhdistys ajaa opiskelijoiden asioita
Sisiksen
opiskelijayhdistys ry on Diakonia-ammattikorkeakoulun Diak Idän yksikön
opiskelijoiden etujärjestö, joka toimii opiskelijoiden etujen ja
oikeuksien puolustajana ja opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäjänä.
Yksi
tärkeimmistä opiskelijayhdistyksen tehtävistä on tiedottaa yksikössä
opettajia ja opiskelijoita yhteisistä ja ajankohtaisista asioista ja näin
omalta osaltaan lisätä työyhteisön yhteishenkeä ja avoimuutta.
Diak
Idän yksikössä opiskelijayhdistyksen toiminta on virkeää ja toimijoita on
kiitettävästi. Opiskelijayhdistyksen toimeenpanovaltaa käyttää hallitus,
jossa tällä hetkellä on jäseniä kahdeksan puheenjohtajan lisäksi.
Hallitus
organisoi opiskelijayhdistyksen toimintaa ja huolehtii sen
taloudenpidosta. Hallituksen jäsenet toimivat esimerkkinä muille
opiskelijoille ja kannustavat heitä mukaan aktiiviseen toimintaan.
Sisiksen
opiskelijayhdistyksen toimintamuotoja ovat muun muassa hengellinen
toimikunta, huvitoimikunta, opiskelijatutoreiden toiminnan organisointi,
opiskelijakahvion ylläpito ja erilaisten liikuntavuorojen järjestäminen.
Lisäksi
yhdistys pyrkii toteuttamaan opiskelijoiden esille tuomia ideoita
uudenlaisten toimintamuotojen kehittämiseksi ja käynnistämiseksi.
Opiskelijayhdistyksen tavoitteena on järjestää mielekästä toimintaa
kattavasti kaikille yhteisön jäsenille.
Opiskelijayhdistyksen
jäseniksi voivat liittyä kaikki Diak Idän yksikön oppilaitoksen
opiskelijat maksamalla jäsenmaksun vuosittain.
|
Osallistumalla ja olemalla aktiivisesti mukana opiskelijayhdistyksen
toiminnassa opiskelijoilla on mahdollisuus vaikuttaa koulutukseen
liittyviin asioihin ja lisätä opiskelijoiden ja koko työyhteisön
viihtyvyyttä ja yhteishenkeä.
Opiskelijayhdistys on
asettanut opiskelijaedustajan kaikkiin opiskelijoita ja heidän asioitaan
koskeviin yhteyksiin kuten eri opintojaksojen suunnittelutiimeihin ja
koordinaatioryhmiin. Näissä opiskelijaedustajan tehtävänä on ottaa kantaa
ja tuoda opiskelijan ääntä kuuluviin heitä koskevissa asioissa.
Opiskelijat
kokevat tärkeäksi olla tietoisia ja ajantasalla koulutukseen liittyvissä
asioissa. Lisäksi opiskelijat ovat tiivissä yhteistyössä yksikönjohtajan,
opettajien ja opinto-ohjaajien kanssa koko työyhteisön hyvinvoinnin
parantamiseksi. Yhteistyön tekee helpoksi se, että henkilökunta välittää
aidosti siitä, mitä opiskelijoille kuuluu.
Lisätietoja: Toni
Launonen Sisiksen opiskelijayhdistys ry:n puheenjohtaja puh. 040 834
0777
Diakonia-ammattikorkeakoulun
opiskelijat - O'Diako ry:n sivuille
|